— Mitä te ajattelette? kuiskasi Kyllevi pelokkaana. — Jokuhan voi koska hyvänsä tulla.
Mutta Ensio kietoi käsivartensa lujasti ja määrätietoisesti hänen vyötäistensä ympäri.
— Kyllevi, äänsi hän hiljaa ja hänen silmänsä välähtivät. — Pikku
Kyllevi!
Kyllevi pysyi hiljaa kuin hiiri hänen syleilyssään.
Hänen raikkaat, pyytävät huulensa lähenivät Kyllevin passiivisen epävarmoja huulia, ne lähenivät lähenemistään, kunnes oli vain muutaman millimetrin ero.
Silloin katuovi äkkiä aukesi ja joku tuli sisälle.
Kyllevi huudahti säikähtyneenä ja työnsi Ension luotaan. Sitten hän huomatessaan kuka tulija oli syöksyi vinhaa vauhtia rappusia ylös. Ensio tyköistuvine palttoineen ja knalleineen hävisi jonnekin porraskäytävän hämärään.
Tulija oli Elvi.
9.
Hovineuvoksetar Lacksonin syntymäpäiväkutsuilla oli paljon arvokkaan näköisiä ja kunnioitusta herättäviä tätejä ja setiä, joten Kyllevi pysyi alussa hyvin hiljaisena ja harvasanaisena. Päivällispöydässä Veikko-Ilmari istui häntä vastapäätä Elvin vieressä, mutta hän ei uskaltanut sinne juuri vilkaistakaan. Elvin paljonpuhuva katse oli ollut hänen kauhistuksensa sitten toissapäivän, jolloin tuo onneton porraskäytäväkohtaus sattui.