— Kittiä vielä, täti kulta! En minä ole opiskellut yhtään. Olen vain istunut Fazerilla ja leffandessa kaiket päivät. Olen suuttunut koko opiskelemiseen. Se on minusta ihan yhtä turhaa kuin että sialla on sarvet ja torpparin hevosella kaksi häntää.
— Ei mutta Kyllevi, kuinka sinä tuolla tavalla puhut, sanoi Mia-täti moittivasti. — Pitää harrastaa hyödyllisiä ja vakavia asioita.
— Minä harrastan Valentinoa nykyään, sanoi Kyllevi. — Täti menisi vain kerrankin häntä katsomaan, niin täti pihkaantuisi heti paikalla. Tietääkös täti, hänellä on sellainen autuaallinen pususuu, niin että oikein hemasee. Justiinsa niinkuin tuolla luutnantilla tuolla Elvin sohvassa.
— Elvi on niin kovasti iloisen näköinen tänä iltana. Oikein sydäntä lämmittää, kun hänen onneaan katselee, sanoi Mia-täti hempeästi.
— Mitä myrkyn pakanaa täti oikein meinaa? Minusta Elvi on aika retkunsekainen katsella, kirjava kuin kanan kylki.
Ja Kyllevi nousi päättäväisesti seisomaan.
— Nyt minä lähden tästä travaamaan, silmät killillä katselen kaikki mitä talossa hommataan.
Kyllevi lähti hitaasti luovimaan ympäri salia, Elvin huone salaisena päämaalinaan.
Elvi ja Veikko-Ilmari keskustelivat juuri kaikessa rauhassa autosuggestionista, kun Kyllevi lähestyi.
— Tohtori Lo Mahra on nero, kerrassaan nero, sanoi Elvi. — Ihailen häntä aivan tavattomasti. Suren kovasti, etten päässyt hänen esitelmäänsä tänään, mutta seuraavalla kerralla varmasti menen. Varmasti sinäkin innostuisit, Veikko-Ilmari, jos vain tahtoisit.