— Ole hyvä, Veikko-Ilmari, sanoi hän. — Jos sinäkin tahdot, Kyllevi, niin saat mennä salista noutamaan. En saanut kuin kaksi kuppia kulkemaan.
— Kiitos, Elvi kultaseni, join juuri äsken, kun istuin rakkailemassa
Mia-tädin kanssa.
Elvi nauroi.
— Saako luvan kysyä, mistä kantasanasta »rakkailla» johtuu, kysyi hän.
— Tuleeko se sanasta rakas vai sanasta rakkari?
— Molempi parempi, sanoi Kyllevi.
Veikko-Ilmari selaili Elvin valokuva-albumia, ja Elvi nojautui tuttavallisesti hänen ylitseen katsellen hänkin Parisin-matkalla ottamiaan kamerakuvia.
— Muistatko, Veikko-Ilmari, tuota suloista pientä puistoa Montmartressa? Siellä vietimme ihanan kevätillan, muistatko? Kastanjat kukkivat ja läheisestä kahvilasta kuuluivat tangon sävelet. Sinä olit ostanut minulle vanhalta kukkienmyyjättäreltä pienen orvokkikimpun, joka tuoksui lumoavasti…
Kyllevi pani merkille, miten Elvin ja Veikko-Ilmarin katseet kuin muistojen kyllästyttäminä upposivat toisiinsa.
— Ohoo, tokaisi Kyllevi, teillä näkyy olleen yhteinen menneisyys, huomaan minä!
Elvi rypisti otsaansa, mutta Veikko-Ilmari käänsi nauravat kasvonsa
Kylleviä kohti.