— Mitä täällä sitten oikein on tekeillä? Eihän kukaan aamulla, kun minä lähdin luennolle, puhunut yhtään mitään.
— Siellä sisällä on hän! kuiskasi Maire innostuneesti.
— Jaa että kuka »hän»? Puhu suusi puhtaaksi, senkin aasi!
— Älähän kiivastu, Kyllevi kultaseni. Kohta saat tietää. Ai jes sentään, kuka olisi sitä meidän Elvistä uskonut!
— No mutta puhu sitten, jumalanluoma, äläkä siinä kenkkuile kuin väärä aisa.
Maire istuutui mukavasti nojatuoliin ja aloitti:
— Juu, katsos, Elvi on…
Rouva Lackson tuli samassa sisään. Hän oli hymyilevän ja myhäilevän näköinen ja vilkutti tytöille silmää.
— Täällä te tytöt vain istutte ja lörpöttelette ettekä välitä minun puuhistani mitään. Auttaisitte nyt edes minua koristamaan kahvipöydän oikein sieväksi. Laupias taivas, onko kello jo noin paljon, ja se Ekbergiltä tilattu kaakku ei ole vielä tullut! Pitäisiköhän sinne soittaa ja kiirehtiä…
— Ei äiti huoli olla levoton, kyllä se tuossa paikassa tuodaan, sanoi
Maire rauhallisesti.