— Parasta onkin, sanoi Kyllevi hieman nyrpeästi. — Sillä minä tulin todellakin tänne saadakseni lentää enkä uidakseni kuin ankka vesilätäkössä.
Kone nousi hitaasti ylöspäin, kaarteli ja kierteli ilmassa ja kohosi kohoamistaan.
Ja Kyllevi ilmaisi tyytyväisyytensä.
— Aina petraa kuin sika juoksuaan! Nouseeko tämä tämmöinen kapine korkeallekin?
— Breguet-kone saattaa lentää noin kolme- tai neljätuhatta metriä korkealle, vastasi Launo.
— Aijai, ei mennä sentään niin korkealle, eihän? Jos vielä rupeaa pyörryttämään.
— No hyvä, pysytään vähän matalammalla sitten. Pääasia on, että saatte nähdä rakkaan Helsinkimme lintuperspektiivissä, ylhäältä alaspäin.
Ja kohta Kyllevi näki kaupungin kadut ja rakennukset kirjavana karttana allaan.
— Hei hellumarei! huusi hän. — Miten hassua! Tuossahan on Nikolainkirkko ja Senaatintori! Ja nyt me olemme espiksen yläpuolella. Voi jukulauta, jos kaikki minun tuttavani, jotka liikkuvat tuolla alhaalla murheenlaaksossa kuin pikkuruiset kärpäset, tietäisivät että minä täällä heidän yläpuolellaan lennän! Sepä vasta olisi jukraa, eiköstä? Hei, poika, ettekö te kuule? Vai onko täällä ehkä jonnekin naulattuna sellainen plakaatti, että keskustelu kuljettajan kanssa kielletty, niinkuin ratikassakin?
— Ei, jutelkaa te vain mielin määrin. Vaikka kone kyllä surisee niin hemmetisti, että täällä on vähän vaikea kuulla. Viisainta kyllä olisi säästää puhelu siksi kunnes taas olemme maan päällä.