Kyllevi huokasi.
— Hyvä, ei puhuta sitten enää. — Mutta yhtä asiaa minun kuitenkin vielä täytyy kysyä.
Hän kumartui niin likelle Launoa kuin suinkin pääsi ja huusi hänen korvaansa:
— Veikko-Ilmari, rakastatko sinä minua?
Veikko-Ilmari kääntyi äkkiä taakseen ja hänen siniset silmänsä välähtivät, kun katse hänen silmälasiensa läpi osui Kyllevin silmälaseihin.
— Kyllevi! huudahti hän. — Kyllevi, mitä sinä tarkoitat?
— Tarkoitan, että minä rakastan sinua ihan hurjasti, sanoi Kyllevi.
— Rakas, rakas Kyllevi! Tahdotko todella tulla minun vaimokseni?
— Mitä? huusi Kyllevi. — En oikein kuule. Kone surisee niin hirveästi.
Etkö voisi pysäyttää sitä vähäksi aikaa?
— Mitä sinä ajattelet?