— Vain pariksi minuutiksi! Rakas Veikko-Ilmari!
Kyllevi kumartui Launon puoleen ja hänen punaiset huulensa lähestyivät houkuttelevasti luutnantin huulia, lähestyivät lähestymistään.
— Mitä sinä teet, Kyllevi. Ei lentokoneessa saa suudella.
— Yksi ainoa pusu vain!
— Kärsivällisyyttä, lapseni. Oma syysi, miksi kielsit silloin Ateneumissa. Minä puolestani rakastan sinua ihan yhtä paljon, vaikka en ylety suutelemaan.
— Kyllä minä vielä otan vahingonkorvausta, uhkasi Kyllevi. — Jahka pääsemme maan päälle.
— Kohta minut ylennetään kapteeniksi, sanoi Veikko-Ilmari. — Ja silloin kai menemme naimisiin, vai mitä, rakas Kyllevi?
— Kii' veti! sanoi Kyllevi. — Minusta tulee siis kapteenska. Hyvä on.
Kun aina arvossa ylenee, niin poliisin rouvana kuolee.
Ja hänen silmänsä vilkuilivat suurten lasien takaa.
Sitten häntä äkkiä puistatti.