»No, sano sitten, mikä sinua painaa!»
»Minä olen vain levoton itseni tähden, sillä olenhan liikaa teidän luonanne. Mutta en tiedä muutakaan paikkaa, minne voisin mennä.»
»Jorma!»
»Niin, katsos, minähän asun teillä kuin kotonani.»
»Niinhän sinun pitääkin tehdä!»
»Mutta minusta tuntuu kuin en osaisi olla tarpeeksi paljon avuksi teille. Sen takia olen koettanut tehdä paljon uutta ja hyödyllistä. — Sano, Marjatta, eikö ole parhainta, että minä menen?»
»Ei, sinä et saa mennä, eihän äitikään sitä tarkoita!»
»Mutta sitten on eräs toinenkin asia, jota sinä kenties et ole tullut ajatelleeksi», alkoi Jorma vähitellen lähestyä sitä oikeata seikkaa, mikä häntä painoi.
»Ja se on?»
»Se, että me kaksi rakastamme toisiamme, teemme yhdessä kaikki työt, asumme yhdessä ja olemme aikoneet mennä yhteenkin. — Mutta kuitenkin siinä on vielä hyvin paha este.»