»Jo!»
Mutta enempää he eivät joutaneet keskustelemaan, sillä pirtissä istui vieraita odottaen, että Marjatta hyvänä emäntänä laittaisi heille eteen talon antimia. Ja pöydän ääressä istuessa ja oluttuoppia kierrätellessä miehet alkoivat kertoa kuulleensa, että lähiaikoina saattaisi jo luostarikin hävitä maan tasalle. Oli jo koottu partiojoukkokin hävittämään viimeinkin koko sen hirmupaikan, jota oli niin kauan kärsitty alituisena vaarana ja jonne niin moni karjalaismies oli nyt Stefanin aikana kadonnut, tulematta koskaan takaisin.
Ja Jorma jo kysyikin:
»Milloin on aikomus mennä sinne tappamaan?»
»Eihän aikaa ole vielä niin tarkoin määrätty, mutta joka tapauksessa menemme heti, kun vain saamme tarpeeksi paljon miehiä kokoon.»
Ja toinen sanoi Jormalle:
»Olen kuullut, että sinulla on jotakin pahaa kaunaa luostaria vastaan.
Etköhän lähtisi mukaan?»
Jorma ei kerinnyt vielä vastata, kun Marjatta jo sanoi:
»Jorma, älä mene sinne! Muista meidän yhteistä matkaamme!»
Hän tunsi, että oli raukkamaista kieltäytyä lähtemästä. Ja sisällä taisteli hetkisen voitosta kolme tekijää: Ontron poika, Kuhasalon munkki ja rakkaus Marjattaan. Mutta viimeinen taisi sittenkin voittaa, koskapa Jorma ei vastannut myöntävästi, jos ei kieltävästikään: