»Ei mikään veli, vaan lurjus, joka asui täällä, meni sitten perevaaralle tappelemaan ja löysi sieltä karjalaisorjan ja piian, joka teki miehestä pakanan», härnäsi se, joka oli ollut Jorman mukana veroja kantamassa.
Jorma huomasi nyt kaikesta, että hänen oli aivan turhaa rukoilla armoa, eikä hän sitä olisi tehnytkään. Ainoastaan paha sisu ja nyrkit saattoivat pelastaa miehen, muttei mikään muu! Nyt kohahti jo veri päähän, ja hän käsitti, että tuima tappelu oli tulossa, tappelu, jossa menisi joko hän tai kymmenen muuta.
»Milloin veljet ovat saaneet luvan kantaa aseita?» — kiljaisi Jorma lähimmälle ja sysäsi tätä olkapäällään kasvoihin niin, että mies kieri kirveineen nurin kivikolle. — »Ja jos minä olenkin pakana, niin saivatpa täällä Iljan aikana olla pakanatkin messua kuulemassa, mutta te tulette silmille kuin ampiaiset. Korjatkaa nyt luunne tai pieksän teidät jokaisen!»
»Ah, sinut pieksetään, kun karkasit pois ja ammuit isä Stefania!»
»Koeta pieksää, niin näet, kumpi meistä on pehmeämpi! Ja päästäkää minut irti tai vastatkaa jokainen itsestänne!»
»Hahhahhaa!» — raikui kuoro Jorman ympärillä, »viedään Jegor ylös luostariin, Stefan tahtoo nähdä hänet!»
Niin tarttuivat miehet Jormaan kiinni aikoen taluttaa hänet ylös, mutta tällä olikin vielä kaksi nuorista vapaata jalkaa, jotka tekivät jälkeään munkkiparvessa.
»Kas, kas, veli Jegor potkii vielä, viekäämme hänet kantamalla!»
Ylhäältä tuli munkkeja lisää, Jormaan tartuttiin uudestaan kiinni ja lähdettiin retuuttamaan kuin ruumista ylös mäelle. Mutta ennenkuin oltiin luostarin pihassa, oli jo puolet munkeista saanut potkuja kasvoihinsa.
»Minä potkin teidän päänne entistään pehmeämmiksi niin kauan kuin jalkani liikkuvat!» — huusi Jorma vielä portaita ylös mentäessä. Nyt vasta hän oli oma itsensä, kun tiesi saavansa käyttää mielin määrin luontoaan ja voimiaan. Oikein mieluista tilaisuutta ei ollut vielä tätä ennen sattunutkaan, mutta nyt oli jo sentään yksi, vieläpä luostarissa ja sellaisessa mielentilassa — voi peijakkaat! Jorma tunsi aivan riemua sisällään, vaikka olikin nuorissa. Mutta tuo riemu johtui siitä, kun hän tiesi, etteivät nuorat kestäisi häntä. Ja mielessä vilahti karjalaisten aikomus tulla hävittämään luostari.