»Laskeudu polvillesi ja kadu!»
Mutta taaskin oli sanoilla toisenlainen vaikutus kuin mitä hän oli luullut. Stefanin äänen kuuleminen sai Jorman taas heräämään, hän aivan hätkähti, nosti päänsä pystyyn ja sanoi:
»Olen iloinen, että näin kauan etsittyäni sain vihdoinkin omaiseni käsiini. Olen iloinen, että juuri omassa kodissani sain turvan silloin, kun rosvot ja murhamiehet eivät antaneet minun olla rauhassa täällä. Olen rakastanut sisartani puhtaasti niinkuin hänkin minua. En ole tehnyt hänen kanssaan mitään luvatonta, vaikken tiennytkään hänen olevan sisareni. Sen puhtaammin ei voi rakastaa enää veli ja sisarkaan kuin me Marjatan kanssa.»
Stefan oli liian aikaisin riemuinnut voitostaan, sillä nyt näytti uhri virkoavan jälleen. Hän ei voinut sanoa enää mitään, siksipä hetkisen kuluttua jatkoi Jorma:
»Kun minä rakastan, en tee sitä sillä tavoin kuin sinä!»
Tämä oli Jorman ensimmäinen vastaisku Stefanille, saaden aikaan sen, että munkkipirun koko näytteleminen loppui siihen. Lempeä ja tekopyhä ilme katosi kasvoilta silmänräpäyksessä ja kädet puristuivat nyrkkiin. Ja nyt Jorma, huomattuaan satuttaneensa vuorostaan, jatkoi:
»Mitä sinä, musta roikale, olet itse kierrellyt minun äitini ja sisareni kotona? Luuletko, etten tiedä, että juuri sinä olet himoinnut Marjattaa omaksesi ja vieläpä sillä tavoin kuin vain sinunlaisesi konnat osaavat! Vastaa, jos sinulla on vastattavaa, mutta tee se nyt pian!»
»Minä kuristan sinut!»
»Kurista, senhän olet aikonut ennenkin, mutta mittaa kuitenkin voimasi ennenkuin teet sen!»
Nyt olivat jo kaikki voiton toiveet kadonneet Stefanilta. Hänen Jormalle vasten naamaa sinkauttamansa tieto ei ollut kyennytkään nujertamaan tätä. Ja nyt, tuon uhkauksen kuultuaan, tunsi nuorukainen vain voimistuvansa. Nyt oli Stefanin häviö varma, siksipä tämä ei kyennytkään enää hillitsemään itseään, vaan huusi Jormalle: