Mutta vastaukseksi tuli vain hänen oman äänensä kaiku, joka kieri pitkin vaarojen rinteitä yhä kauemmaksi saloille. Vielä kerran kokosi Jorina voimansa ja huusi pitkään, melkein epätoivoisen avunhuudon, mutta vastaus oli taaskin se sama hätähuuto, joka kuului kaukaa, toistaen hänen sanansa:
»Marjatta!»
Kun kaiku taas oli vaiennut ja painostava hiljaisuus tullut, tunsi nuorukainen kaiken katoavan ajatuksista ja jotakin leijaili hänen silmiensä eteen. Jokin näkymätön seinä tuli edessä yhä tiiviimmäksi ja tiiviimmäksi, ja Jorma tunsi vaipuvansa johonkin suloiseen ja pehmoiseen. Hänen tajuntansa alkoi jo sammua ja silmätkään eivät tahtoneet nähdä mitään. Mutta silloin tuntui joku lähestyvän häntä. Jorma ponnistautui takaisin tajuntaansa ja näkikin savuavan raunion keskeltä mustan haamun nousevan ilkeästi häneen katsoen.
»Stefan», tuli ähkäisy Jorman rinnasta.
Ja Stefan tuli vain lähemmäksi hymyillen pirullisesti, pirullisenimin kuin koskaan elämässään, ja paljaassa päälaessa oli iso, verinen reikä. Munkki tuli aivan Jorman viereen, antoi hampaittensa välähtää, kääntyi sitten savuaviin hirsiin päin, osoitti niitä kädellään, virnistäen koko ajan voitonriemuisena. Sitten osoittava käsi kääntyi verkalleen, näytti mäen päälle johtavaa polkua ja siirtyi sen jälkeen Pielisjoen suuntaan. Ja sitten kuului yössä Stefanin raikuva pilkkanauru, joka tuntui merkitsevän:
»Minä tein tämän kaiken! Ja minä se olin, joka vein Marjatankin pois!»
»Perkele!» — karjaisi Jorma.
Stefanin haamu katosi samalla, ja kuin hulluna Jorma syöksyi ylös mäelle. Ja hullu hän kai olikin, koskapa hän meni polvillaan polkua ylös kuin etsien jotakin. Lieneekö hän löytänyt sieltä mitään vai ei, mutta äkkiä hän nousi jälleen pystyyn lähtien juoksemaan Pielisjokea kohti. Hän tuli sen rantaan, mutta ei näyttänyt olevan vieläkään tyytyväinen, vaan jatkoi kulkuaan rantaa pitkin etelään kohti Kuhasaloa.
Ja kun hän viimein tuli lähelle joensuuta, kuuli hän ääniä rannalta ja pysähtyi kuuntelemaan. Sitten hän hiipi puulta puulle kuin kylään tuleva vainolainen, ja näki viimein edessään munkin ahertavan jotakin rannalla veneensä luona. Jorma syöksyi kaikin voimin munkin päälle, tarttui kiinni tämän kurkkuun, ja munkki vaipui polvilleen Jorman eteen.
»Missä Marjatta on?»