»En tiedä mitään Marjattaa», koetti munkki änkyttää sillä vähäisellä hengellään, mikä virtasi hänen kurkustaan.
»Valehtelet, käärme! Missä se tyttö on, jonka munkit toivat luostariin?»
Noiden sanojen aikana kohosi Jorman käsi jo munkin pään päälle, ja se antoikin toiselle halun puhua:
»Voi, veli Jegor, tyttö annettiin isä Stefanin käskystä hakea luostariin, mutta kun noutajat tulivat hänen kanssaan veneellä alas jokea, kaasi tyttö tuossa koskessa veneen ja kaikki muut hukkuivat paitsi yksi veli!»
»Onko se totta?»
»Totta on! Etsimme täällä juuri hukkuneita, mutta emme pimeässä löydä mitään», koetti munkki selittää viattomana ja ristinmerkkejä tehden.
»Onko Stefan kuollut?»
»Kyllä, pyhä isä Stefan on kuollut», huokasi munkki.
Ja nyt Jorma kirosi, kirosi hartaammin kuin koskaan ennen ja huusi:
»Pyhäkö? Pyhiä te pirut olette vielä sittenkin, vaikka tapoitte Marjatan! Mutta nyt ette enää syljeskelekään minun silmilleni, senkin kyyt!»