»Nyt mennään pajarin hoviin!»
Ei oltu ehditty vielä kunnolla lämmitelläkään, kun piti joutua matkalle uudestaan. Ja kun se vanha munkki astui viimeisenä ovesta ulos, tuli vaimo hänen luokseen arkana ja pyysi:
»Isä, anna minulle siunauksesi!»
Munkki laski kätensä naisen pään päälle ja puhui jotakin hiljaa. Pian olivat kaikki jälleen reessä, matkalla kuulun pajarin kartanoon. Jorma ihmetteli siinä itsekseen, minkä vuoksi vaimo oli kutsunut munkkia isäkseen. Jokainen muu seurueen mies tunsi pelonsekaista aavistusta ja kuvitteli, mitä kaikkea lähimpinä hetkinä tulisi tapahtumaan. Sillä nyt seurue oli matkalla sellaiseen paikkaan, jossa saattoi niin helposti saada kuolemansakin. Ainoastaan Jorma oli yhtä rauhallinen kuin ennenkin, hän vain työnsi syrjään kasvojensa edessä olevan turkinkauluksen, katseli vieressään istuvaa suojelijaansa ja kysyi:
»Miten sinä uskallat mennä pajarin hoviin?»
»Ketä minä pelkäisin?» — vastasi munkki.
»Niin, mutta tällaisia matkoja ei varmaankaan ole aikaisemmin uskaltaneet tehdä muut kuin itse Pyhä Ilja. Hän kuuluu menevän vaikka karhunpesään.»
»Mutta jospa minä en pelkäisi pajaria enemmän kuin Iljakaan?»
Poika katsoi vielä tutkivasta mieheen ja sanoi viimein terhakasti:
»Kuule, sanopa, kuka sinä olet? Oletko sinä Ilja itse?»