»Kysy niiltä, jotka sen ovat sytyttäneet.»
Iljan kädet menivät jo nyrkkiin hänen sanoessaan:
»Sen olet sytyttänyt juuri sinä! Luuletko, etten sitä tiedä! Mutta minä teen lopun töistäsi täällä, usko se!»
»Älä rämise, munkki», sanoi pajari, ruveten jo tarjoamaan rauhaa. »Istu tuohon alas kaikkine vahtikoirinesi ja juo pajarin tyttären kihlajaisia ja uusia ikkunalaseja. Näetkö, munkki, tässä talossa on lasi-ikkunat niinkuin monasterissakin, vaikkei täällä sentään messutakaan samalla äänellä.»
»Koska minun sanani eivät tepsi sinuun, niin minä aion tehdä jotakin muuta.» Ilja katseli ympäri huonetta ja karjaisi talon vieraille:
»Tänne verihurtan luo te toiset tulette mässäämään ja suunnittelemaan yhdessä konnuuksia, joita tuo mies sitten panee toimeen. Mutta nyt tuli kaikesta loppu! Ulos ja pian koko joukko!»
Lienevätkö nuo kaikki toiset jo ennemmin saaneet tuntea Iljan otteen niskassaan vai mikä lie vaikuttanut, mutta hiljalleen ja mitään sanomatta alkoi koko mieslauma liikkua ovea kohti.
»Mitä? Aiotko sinä tyhjentää minun taloni? Sinut itsesi minä heitän ulos!»—kiljui pajari iskien kädessään olevan tuopin pöytään niin, että se halkesi, yrittäen sitten verestävin silmin ja pöytään nojaten mennä Iljan päälle. Mutta kun hän tuli jo aivan munkin eteen, joka ei aikonut peräytyä askeltakaan, huomasi hän munkin takaa pienen pojan, jolla oli kädessään viritetty jousi, nuolenkärki suoraan pajarin rintaa kohti. Pajari hätkähti ja pysähtyi. Ilja katsoi sivulleen ja näki Jorman, joka suuressa uteliaisuudessaan oli katsellut seinillä riippuvia aseita, ottanut jousen käteensä ja nähtyään tuon venäläisen läänitysherran aikovan käydä hänen oman suojelijansa päälle, astui nyt esiin valmiina laukaisemaan.
»Jorma, pane pois se! Me emme sellaisia tarvitse», sanoi Ilja rauhallisena pojalle, »ja veljet», sanoi hän kääntyen toisiin munkkeihin päin, »nyt tyhjennetään talo vieraista!»
Ne viimeiset, jotka olivat viivytelleet liian kauan lähtöään, saivat nyt merkillisen kiireen.