»Ellemme löydä kärsimyksiä muuten, niin meidän tulee etsiä niitä.»
Kun Ilja aamulla, matkalla hiukan levättyään ja hevosia syötettyään, saapui kylään, jossa oli vain muutamia matalia mökkejä, näytti kaikki siellä olevan kuollutta. Jokaisessa mökissä käytiin ja jokaiselle ovelle jyskytettiin, mutta tyhjin toimin saatiin palata rekien luo. Kuin ihmeen kautta oli taaskin aavistettu munkkien tulo. Tai oikeammin se ei ollut mikään ihme, vaan karjalaisten valppaus, joka muutamassa silmänräpäyksessä sai tyhjiksi kokonaiset kylät, aivan kuin vainolainen olisi ollut tulossa. Mutta vaikka karjalaiset joka paikassa näyttivät varustautuneen puolustamaan itseään, ei silti koskaan sattunut vakavia yhteenottoja, vaikka pieniä kahakoita tulikin. Ainoa, mikä lienee herättänyt pelkoa, oli kastajamunkin pelätty nimi. Sillä kuinkahan koko Iljan suuren seurueen olisi käynytkään, jos pakanalliset karjalaiset olisivat tienneet, kuinka vähän se oli luotu taisteluita varten! Mutta tuo kastajamunkkihan olikin oikeastaan samaa sisukasta kansaa kuin kastettavat itsekin, ja muut kaikki venäläisiä.
Tultiin erään syrjäisen talon lähelle, jonne kymmenet suksenjäljet johtivat, näyttäen, minne asukkaat olivat menneet kastevettä pakoon. Ja kuin kotiinsa astui sinne Ilja: epäröimättä hän avasi oven, lausui ystävällisen tervehdyksensä ja alkoi riisua pois turkkejaan; teko, joka ei kylläkään herättänyt oikein yhteisymmärrystä isännän ja vieraan välillä, mutta osoitti sitäkin enemmän Iljan siekailemattomuutta käydessä suureen toimitukseen käsiksi.
»Tuolla pihalla on verta», sanoi munkki. »Mistä on hurme hangelle valunut?»
Tuvan perältä tuli Iljaa kohti nainen.
»Minun miestäni löivät, isä. Me olemme kastettuja, siksi nuo toiset toivat meidät tänne mukanaan, ettemme antaisi ilmi heidän piilopirttiään.»
»Ole vaiti, akka!» — karjaisi talon isäntä pöydän takaa. »Valehtelet noille monasterin hurtille!»
»Puhu pois vain!» — sanoi Ilja naiselle. Ja tämä jatkoi:
»Väkisten meidät tänne toivat, ja kun mieheni tuolla pihalla yritti karata ja alkoi puolustaa itseään, niin silloin löivät toiset häntä. Isä, ei ole helppoa kastettujen elää täällä. Paljon meitä vainotaan.»
Ja siellä makasi nurkassa mies pää puhki lyötynä. Naisia istui karsinassa, ja kastamattomat miehet ovensuupuolella kyyröttivät uhkaavannäköisinä. Ja kun munkki alkoi puhua järkeä siihen ihmisjoukkoon, ei hän päässyt alkua pitemmälle, kun jo isäntä nousi ja sanoi: