Iljan huoneessa ei käynyt juuri ketään muita kuin veljet Teofilus ja Nikitin sekä pikku Jorma. Mutta he istuivatkin siellä pitkät päivät, sillä nyt oli pojan tärkeimmäksi tehtäväksi tullut lukeminen vanhan Nikitinin opastamana. Ja kun tuo vanhus väsyi, silloin sai sairas itse jatkaa kirjainten opettamista pienelle, mutta innostuneelle oppilaalle.
Ennen lähtöä kului Iljalta monta päivää yksistään neuvojen jakamiseen jälkeen jääville. Jokainen erikseen sai käydä sairaan luona noutamassa kiitokset tai moitteet entisistä töistä, ohjeita tulevaisuutta varten ja pyhän miehen siunauksen.
»Jos paranen», sanoi Ilja jokaiselle, »niin tulen heti luoksenne takaisin.»
Ja veli Stefan, venäläinen pappismunkki, Valamosta Kuhasaloon tullut, määrättiin siksi ajaksi, kun veljesten vanhin, Teofilus, oli matkoilla Käkisalmeen ja Novgorodiin, pitämään varajohtajana huolta sielunhoidosta erakkolassa. Teofilus oli nyt Iljan kanssa yhtä matkaa lähtemässä etelään arkkipiispan ja mahdollisesti itse metropoliitankin luo anomaan, että Kuhasalon skiitasta tehtäisiin oikea monasteri, sellainen kuin Valamo ja Soloviets olivat. Noilla matkoillaan oli Teofilus viipyvä kauan, kenties syksyyn saakka.
Uudesta varavanhimmasta Stefanista kerrottiin, että hän oli aikoinaan ollut sielunpaimenena jossakin Sisä-Venäjällä ja tehnyt siellä niin paljon pahaa, että oli ollut pakotettu eräällä pyhiinvaellusmatkallaan jäämään munkiksi Solovietsin luostariin. Sillä jos hän olisi palannut takaisin entisille paikoille, olisi hänet lähetetty sieltä toiselle ja ikuiselle pyhiinvaellusmatkalle suoraan helvettiin. Solovietsistä Stefan oli tullut Valamoon, jonka igumeeni oli, havaittuaan hänet rohkeaksi ja oppineeksi mieheksi, äskettäin lähettänyt Kuhasalon erakkolaan kastamattomain karjalaisten ja päälle karkailevien savolaisten maanvalloittajain keskuuteen. Ja nyt tuli siis munkki Stefanista mahtava mies: koko Kuhasalon ja kaikkien Ilomantsin pokostalla olevien oikeauskoisten päämies, mies, joka veti vallassa vertoja suurimmillekin pajareille.
Viimeisenä iltanaan nousi Ilja vuoteestaan ylös ja istuutui Jorman viereen.
»Jorma, sanopa suoraan, tahdotko tulla kunnon pojaksi ja suureksi tultuasi kastaa karjalaisia niinkuin olet nähnyt minun tekevän?»
»Tahdon, jos vain opin sen tekemään.»
»Sen sinä kyllä opit. Ei sinun tarvitse opettaa heille muuta kuin Jumalan sanaa ja kaskenkaatamista. Lopusta he pitävät huolen. Ja sen kaiken sinä saat tehdä säikkymättä, vaikka sinua joskus vainottaisiinkin, sillä eiväthän vihamiehesikään ole muita kuin tavallisia ihmisiä.»
»Yhtä minä kuitenkin pelkään täällä monasterissa.»