Mutta muistettuaan Iljaa hän ei voinut ajatella karkaamista, sillä se olisi ollut rikos pyhän miehen muistoa kohtaan.
»Mitä tulisi minun sitten tehdä, että Ilja olisi minuun tyytyväinen katsellessaan taivaasta alas?»
Ja hän oli kuulevinaan kuin kuiskauksen korvassaan:
»Hyviä töitä!»
Poika tuli apeaksi ja luuli jo Iljan vihastuneen. Senvuoksi hän lähti kiireimmän kaupalla Kuhasaloon takaisin ja ryhtyi töihin. Muutamia päiviä hän kakkasi puita, kiskoi päreitä, kantoi rannasta vettä ja koetti lukeakin. Mutta silloin Nikitin huomasi, että ruumiillisesta raadannasta väsynyt poika ei jaksanut tehdä enää henkistä työtä. Hän kysyi syytä pojan intoon.
»Minua kaduttaa», vastasi Jorma, »etten ole tehnyt tarpeeksi työtä.»
»Onko Stefan sulle huomauttanut siitä?» — ärähti ukko vihaisena.
»Ei, mutta minä kysyin kerran Iljalta, mitä minun pitäisi tehdä, ja hän käski minun tehdä hyviä töitä.»
Nikitin huomasi, että poika kyllä tuollaisessa itsetutkistelussa näkyisi kasvattavan vaikka itsekin itsensä paljon paremmin kuin erakkoia ankarine sääntöineen. Eihän siellä juuri kukaan kiinnittänyt huomiotaan poikaan, joten se tietysti tuntuikin hänestä paljon enemmän vankilalta kuin kodilta. Ja Nikitin tiesi senkin, ettei autioissa metsissä ollut sitä asuttujen seutujen huonoa seuraa, mikä olisi saattanut houkutella poikaa pahaan. Siksipä taivuttikin hän Jorman entisiin mieleisiinsä harrastuksiin:
»Eihän hyvillä töillä tarkoiteta sitä, että sinä raadat täällä kuin orja, vaan että autat lähimmäisiäsi ja teet heille hyvää.»