»Mutta sen minä sanon, että pajari piru maksaa tämän huvin vielä koron kanssa takaisin!»
Siinä huudeltiin kaikenlaista ryssien pulikoidessa purossa. Ja niin kauan kuin miesjoukko seisoi rannalla, eivät ne uskaltaneet nousta kuivalle, vaan värjöttivät vedessä. Mutta eihän siinä joudettu katselemaan veronkantajia, vaan siirryttiin ylemmäksi pohtimaan kahakan kulkua.
»Kuuluvathan ne etelämpänäkin antaneen kyytiä pajareille ja uuden uskon saarnaajille, miksei täälläkin olisi heitä ryvetetty hiukan! Mutta se on vain varmaa, että nyt vasta tositappelut tulevatkin.»
»Tulkoon vain pajarikin Kontiolahdelle! Höytiäinen on paikka paikoin niin syvä, että sopii siinä hänenkin pulikoida.»
Kun kaikki toiset jäivät siihen neuvottelemaan puolustustoimenpiteistä pajarin koston varalle, oli Jorma jo omantunnon tuskissaan kadonnut ja lähtenyt jalkaisin patikoimaan takaisin Kuhasaloon muistamatta toisia munkkeja ollenkaan.
»Nyt olen tehnyt elämäni suurimman tyhmyyden. Olen aloittanut julkisodan pajarin ja karjalaisten välillä. Olen antanut ensimmäisen lyönnin, josta on seurauksena se, että toiset jatkavat noita lyöntejä loppumattomiin. Olen nostanut karjalaisten niskoille pajarin verisen koston, ja olen siis velvoitettu jollakin tavoin kärsimään minäkin.
Olisinhan voinut antaa voudille anteeksi sen heiton, mutta kun toiset virnistelivät, niin kiukutti jo liiaksi. Ja sitäpaitsi se häijy kiusasi tyttöä aivan tarpeettomasti. Vouti ansaitsi kylpynsä, mutta minunkin on saatava sellainen rangaistus, jotta opin hillitsemään itseni. Merkillistä vain, miten se tytön katse kiusaa minua vieläkin.»
Ja katsomatta eteensä Jorma kulki syyttäen koko ajan itseään kuin suuremmastakin rikoksesta.
»Mihin minä nyt menen?»
»Kotiin, kotiin», takoi aivoissa vastaus joka askelella.