Jos joku olisi nyt vapauttanut Jorman valoistaan, olisi tämä jo ensimmäisenä hetkenä ollut valmis jättämään kaiken entisen ja aloittanut uuden elämän vapaana miehenä. Niin voimakkaan vaikutuksen olivat häneen tehneet vanhan miehen puheet Koitereellä. Mutta kun nuo munkinvelvollisuudet painoivat vielä hänen omallatunnollaan, ei hän totisesti voinut muuta kuin mennä Kuhasaloon ja odottaa siellä sokeasti aikaa, että jotakin tulisi tapahtumaan, joka toisi ratkaisun itsestään.
»Niin, mihinkäpäs minä munallekaan kuin Kuhasaloon?» — huokasi hän ja suuntasi sitten askelensa suoraan etelää kohti.
Matkan varrella teki mieli poiketa sinne vanhan vaimon ja hänen tyttärensä mökkiin, mutta peloitti, että siellä saattaisi tulla niin kova vapauden kaipuu, joka voittaisi vielä hänetkin, Jorman, ja hän raukkamaisesti luopuisi rististään.
»Mitähän, jos koettaisin etsiä äidin vielä käsiini ja kysellä häneltä neuvoa?»
Mutta mistäs sen tiesi, löytyisikö äiti enää koskaan.
»Tai jos kysyisin neuvoa siltä Kontiolahden vanhalta vaimolta, hän on kyllä niin viisas, että osaa sanoa kaiken. Mutta hän vihaa luostaria ja neuvoo tietysti aivan samaa kuin Koitereen mieskin: minun on heitettävä tämä novgorodilainen kaapu nurkkaan, mentävä raivaamaan itselleni omaa peltoa ja unohdettava ainiaaksi kaikki opit ja autuudet.»
Jorman teki mieli saada tuo neuvo kaikilta ihmisiltä, mutta toiselta puolen hän sitä taas pelkäsi.
»Ei, minun täytyy vain karistaa heidän sanansa pois ajatuksistani! Siinä on kaikki, mitä minun tarvitsee tehdä päästäkseni entiselleni», arveli munkki.
Mutta kun hän matkalla tapasi ihmisiä tai itse poikkesi taloihin, huomasi hän, etteivät nuo kaksi ihmistä olleetkaan enää ainoat toisin ajattelevat. Sillä kaikkialla, missä Jorma kävi sisällä, puuttui pyhäinkuva nurkasta, ja häntä itseään katseltiin ja puhuteltiin hyvin karsaasti. Ja vielä vuosi sitten, kun hän oli liikkunut samoissa taloissa, oli siellä palveltu samaa Jumalaa kuin hänkin. Siis menneen talven aikana, jonka Jorma oli istunut, rangaistuskopissa eikä ollut tiennyt ulkomaailman tapahtumista mitään, oli tämä suuri muutos kaikkialla tapahtunut.
»Kyllä minun täytyy jotakin tehdä, jottei karjalaisten tarvitse katsella Ontron poikaa noin julmasti; minä näytän heille vielä, että poika on samaa verta kuin isäkin», ajatteli munkki jo silloin, kun lähestyi luostaria.