»En voi syödä teidän vähiä ruokianne, jos en itse kykene mitään hankkimaan.»
»Syö nyt kuitenkin rauhassa, voithan sitten tehdä jotakin, kun olet levännyt.»
»Jos teillä on työtä, niin antakaa sitä minulle.»
»Työtäkin saat, jos sitä tahdot. Mene huomenna Marjatan kanssa heinää tekemään.»
Marjatta? — Niin, Jorma luuli hämärästi muistavansa, että hän oli joskus toivonut juuri sitä, että he Marjatan kanssa yhdessä saisivat tehdä heinää. Hän niittäisi ja tyttö kulkisi haravoineen jäljessä ja levittäisi luokopäät kuivumaan auringonpaisteeseen. Tuntui siltä kuin hän olisi odottanut noita vaimon sanoja jo kauan, mutta ehken se oli vain unta. Joka tapauksessa viikate tulisi heilumaan huomenna kevyesti!
Nyt vaimo huomasi taas Jorman kaulassa ristin ja sanoi:
»Etkö sinä vieläkään ole nakannut järveen tuota ristiäsi?»
»En. Olen vieläkin kastettu.»
»Mutta miksi sitten olet? Sinä taidat olla viimeinen, joka kannatat tässä maassa vielä novgorodilaisten jumalaista.»
»Mutta samat novgorodilaiset pelastivat aikoinaan minun henkeni, ja siksi minä vielä kiitollisuudesta kuulun heidän kastamiinsa», koetti Jorma keksiä jonkinlaiseksi puolustukseksi.