»Kiitollisuudesta! Mies hylkää oman heimonsa kiitollisuudesta! Tosiaankin suurenmoista! — Ole kiitollinen vain sille, joka sinut on pelastanut, mutta älä myy itseäsi heidän uskolleen. Älä teeskentele kiitollisuuttasi venäläisille, vaan heitä se ristisi menemään, sillä itsekin tiedät olevasi liian hyvä sellaisia kantamaan!»
Tämä oli jo toinen ihminen, joka sanoi samaa. Mutta Jorman voimat olivat jo niin lopussa, ettei hän syötyään jaksanut ajatella enää mitään eikä tahtonutkaan, vaan puolitylsänä heittäytyi penkille pitkälleen ja nukahti.
Ja Jorma näki unta, että joku suuri mies, joka oli mahtavampi kuin Ilja-munkki ja Valamon igumeeni, korkeampi kuin Moskovan metropoliitta, suuriruhtinas ja kaikki maailman hallitsijat yhteensä, oli noussut Kolin korkeimmalle kukkulalle jakamaan apuaan, neuvojaan ja tuomioitaan Pohjois-Karjalan asujaimille. Sadat ja tuhannet ihmiset olivat kokoontuneet Kolin juurelle, rohkeimmat olivat uskaltaneet nousta sen rinteillekin pyytämään mikä mitäkin. Ja jokainen, joka oli saanut asiansa puhutuksi, palasi takaisin tyytyväisin kasvoin.
Tuossa suuressa odottavien joukossa seisoi Jormakin, vaikkei tiennytkään, mitä asiaa hänen piti Jumalalta kysyä. — Silloin hän näki Stefanin tunkeutuvan, toisia ihmisiä tyrkkien, aivan Kaikkivaltiaan kasvojen eteen, tekevän ristinmerkin ja sanovan:
»Isä, karjalaiset ovat vihaisia meille munkeille, jotka levitämme Sinun sanaasi, koetamme elää hurskaina kaikki käskysi täyttäen ja kastamme ihmisiä Sinun uskoosi. Lähetä rutto karjalaisten keskuuteen ja tapa ne, jotka vainoovat meitä. Sinun uskollisia palvelijoitasi!»
Silloin tuo mahtavimpienkin isien Isä kysyi kansalta:
»Onko totta, että vainootte tätä miestä?»
Ja sadat, tuhannet suut jyräyttivät Herralle vastauksensa:
»Totta, totta on!»
Ja Jumala kysyi: