»Tahdotteko, että minä lähetän ruton teidän keskuuteenne?»
Nyt ei Stefan voinut hillitä enää julmaa hymyään Korkeimman kasvojen edessäkään, sillä hän luuli jo voittaneensa. Ja kansa vastasi Jumalalle:
»Anna oikeamielinen tuomiosi! Jos olemme tehneet väärin, kun emme ole noudattaneet niiden mieltä, jotka ovat Sinun lähettejäsi täällä, niin anna tuomiosi langeta! Mutta nuo Sinunkaan miehesi eivät ole synnittömiä!»
»Minä tiedän kaiken. Minä tiedän karjalaisten ja munkkien synnit. Mutta teidän uskonne ei ole oleva se, mitä nämä munkit tahtovat, vaan se tulee teidän omienne luota ja valloittaa teidät vastarinnatta. Minä lähetän toisia kastajia teidän luoksenne. Mutta mitä te teette silloin tälle miehelle?»
Jorma näki, kuinka Stefan alkoi väristä pelosta, että karjalaiset kostaisivat hänelle, ja koetti pujahtaa pakoon, mutta silloin Jumala pidätti hänet.
Kansa vastasi:
»Jos tahdot, isä, niin me tapamme tai ajamme hänet pois täältä.»
»Karjalan kansa, te ette aja häntä pois, vaan Minä se olen, joka langetan hänen tuomionsa. Minä tulen lähettämään teille toiset kastajat lännestä, siirrän rajan kauaksi itään ja erotan teidät ainiaaksi näistä miehistä.»
Ja noin sanottuaan Jumala otti mahtavan miekkansa, piirsi sillä viivan metsien ja järvien halki merestä mereen. Ja siellä, missä miekka kulki, menivät kaikki metsät lakoon kuin ruispelto rankkasateessa. Ja Hän sanoi:
»Tässä kulkee se veriviiva, joka erottaa teidät, vihamiehet, toisistanne. Kun ette ole eläneet sovussa, niin minä asetan teidän välillenne ikuisen vainon. Tämän viivan molemmin puolin liikkuu kuolema, ja se, joka pyrkii menemään toiselle puolelle, joutuu armotta hänen käsiinsä. Nyt olette siis kuulleet tuomioni ja muistakaa nämä sanani! — Ja te, karjalaiset, menkää nyt rauhassa kotiinne ja tehkää töitä pelloillanne, mutta katsokaa samalla, ettei tämä viiva enää koskaan siirry takaisin sinne, missä se on tähän saakka ollut!»