Ja kansa läksi tyytyväisenä pois. Mutta Jorma jäi vielä neuvottomana paikoilleen seisomaan, sillä hän ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt jäädä karjalaisten puolelle vai mennäkö Stefanin mukana viivan yli ja jäädä sinne. Silloin Jumala huomasi Jorman ja sanoi:
»Nuori mies, ratkaise pian!»
Mutta Jorma ei voinut sitä ratkaista itse. Hän näki Iljan katseen, joka pyysi häntä viivan toiselle puolelle. Hän näki myöskin kotitalonsa isännän synkän ja odottavan katseen. Ja toisaalla seisoi vanha vaimo tyttärensä Marjatan kanssa, ja vaimo huusi Jormalle uhaten nyrkillään:
»Kastettu, lurjus! Heitä ristisi järveen ja mene huomenna niittämään!»
Ja Marjatta katsoi Jormaa niin rukoilevasti kuin vain lempeillä ja kauneilla silmillään voi ja kuiskasi sitten hiljaa:
»Älä mene, jää tänne!»
Ja silloin Jorma kääntyi Jumalan puoleen, suoristi vahvan vartalonsa täyteen pituuteensa, nosti päänsä pystyyn niinkuin Ontron pojan pitikin ja sanoi:
»Isä, minä jään! Jos se on väärin, niin rankaise minua!»
Mutta Jumala hymyilikin lempeästi ja sanoi:
»Kas niin, joko tiedät viisikannan paremmaksi kuin venäläisen ristinmerkin!»