Sana »pakko» nosti jo verta Jorman päähän, mutta kuitenkin hän hillitsi itsensä koettaen kestää kaiken. Ja kun hän ei sanonut mitään, jatkoi Stefan:
»Viime syksynä osasit itse valita rangaistuksen synnistäsi.
Toivottavasti teet sen nytkin, kun olet loukannut Pyhää Neitsyttä.
Mutta tästä vuodeasiasta määrään minä rangaistuksen.»
Nyt selvisi Jormalle, että häneltä aiottiin riistää pitkiksi ajoiksi vapaus nähdä Marjattaa, mahdollisesti puoleksi vuodeksi, kenties vuodeksikin. Ei, siihen hän ei alistuisi millään!
»Onko sitten varmaa, että minä olen ainoa, joka olen rikkonut määräyksiä siinä, etten ole nukkunut kovalla lavitsalla?»
»On, sillä minä olen tarkastanut ne kaikki.»
Mutta nyt nousi Jorman huulille pilkallinen hymy, ja hänen kätensä kohosi osoittaen seinävierellä olevaa vuodetta, joka oli itsensä igumeenin oma. Stefanin pää kääntyi Jorman osoittamaan suuntaan ja kasvoille ilmestyivät kaikki raivon merkit, silmät kiiluivat, hampaat välähtivät, otsa tuli punaiseksi ja kaikki suonet kohosivat siinä näkyville.
»Sikiö!» — sähähti hän Jormalle. »Mitä se sinuun kuuluu!»
»Ei kuulukaan. En minä aio rangaista isää, vaikkei hänen vuoteensa olekaan sellainen kuin pitäisi olla», vastasi Jorma.
Jorma näki, kuinka toisen sormet jo puristuivat nyrkkiin, ja luuli jo Stefanin karkaavan päällensä. — Ja juuri tällä hetkellä hän tunsi taas sen kaiken hyvyyden ja kauneuden olevan poissa, mitä hän oli vähän aikaa nähnyt kaikkialla. Nyt Jorma näki tässä huoneessa novgorodilaisen pirun ja kuuluisan miehen sisukkaan pojan vastakkain. — Ja tuolta edessään seisovalta mieheltä hän oli saanut niin paljon moitetta ja saanut tuntea hänen raippaansa, että tunsi halua maksaa nyt kaikki kaksinverroin takaisin. Niin avasi jo Jorma rehellisen suunsa ja sanoi:
»Koko roska näytte olevan samanlaisia syntisiä kuin minäkin!»