»Sanoitko minua roskaksi?»
»Samanlaisia tekopyhiä roistoja olette kuin veli Jegorkin. Eikä teissä ole hurskautta ollutkaan, vaan kun huonon elämänne takia olette menettäneet mahdollisuutenne muualla, niin olette tulleet luostariin pakoon ihmisten kostoa. Ja täällä te nyt palvelette kiiltäviä kuvia, yltäkylläisyyttä ja laiskuutta. Täällä te vetelehditte niin kauan kuin ruokaa riittää. Kun se on lopussa, menette sitä varastelemaan köyhiltä ihmisiltä — — —»
»Ole hiljaa taikka —» kerkisi Stefan sanoa väliin.
»En ole. Sillä kun kerran olen aloittanut, niin en jätä kesken! — Muutamat kyllä ovat tulleet tänne lujana uskossaan, mutta te toiset konnat olette tehneet heistäkin itsenne kaltaisia. Ja sellainen kai minustakin olisi tullut, jos olisin juossut sinun palkkalaisenasi kyliä pitkin vakoilemassa ja rosvoilemassa. Luuletko sinä, Stefan, etten minä tiedä, kuinka monta karjalaista sinä olet tapattanut tässäkin saaressa! Ja uskotko sinä oman pääsi vastaavan todella heidän elämänsä? Minä varoitin sinua jo kerran, että anna ihmisten olla rauhassa, muutoin riiput ensimmäisessä oksassa, joka sinut kantaa — — —»
»Minä kuristan sinut!» — sihisi Stefan.
»Kurista, jos kyntesi kestävät kurkussani! Mutta voi sinua viheliäistä, jos ne eivät siinä kestäkään! — Sanoin äsken, etten ole ruvennut sinun vainukoiraksesi niinkuin toiset veljet. Juuri sentähden vainoot sinä minua, jotta saisit minut kiinni edes jostakin pahasta, vaikka kaikki muut saavatkin olla rauhassa. Mutta nyt minä kerta kaikkiaan sanon sinulle, »isä» Stefan: Jos vielä kerran etsit syytöksiä minua kohtaan etkä kuitenkaan rankaise toisia, niin muista, että minä olen sen miehen poika, joka aikoinaan tappoi niputtain teikäläisiä! Ja sinullekin voi käydä huonosti, vaikka oletkin nyt sattumalta esimieheni!»
Lopetettuaan Jorma pyörähti ympäri, läksi pois ja löi oven kiinni, jotta seinät tärisivät. Silloin huusi Stefan toisille munkeille:
»Veljet, veljet, tulkaa tänne pian! Veli Jegor on häväissyt luostaria ja uhkaillut meitä kaikkia! Se pakanallinen kansa on hänet riivannut!»
Ja kuin raatoa vainuava korppiparvi lehahti joka suunnalta päämiehensä ympärille joukko niitä mustia otuksia, joita Jorma tähän saakka oli luullut ihmisiksi. Jorma itse meni suureen tupaan koettaen rauhoittua, jottei palaisi enää takaisin panemaan sanojaan täytäntöön. Hän veti esille ne kaksi kaulassaan riippuvaa taikakalua, tuntien, että ratkaisu niiden välillä oli tehtävä juuri tällä hetkellä. Kauan aikaa hän katseli niitä molempia, punniten taas kädessään, kumpi niistä olisi kelvollisempi riippumaan hänen kaulassaan. Hän nojasi päätään seinään ja sulki silmänsä, koettaen olla ajattelematta, mutta siitä havahdutti hänet Stefanin huuto pihalta:
»Ottakaa kiinni! Ottakaa Jegor kiinni ennenkuin ehtii karkaamaan saaresta! Piru on riivannut Jegorin, ottakaa kiinni!»