Vaimonsa nimen kuullessaan säpsähti Louarn kuin unesta heräten. Hän kohdisti leipurittareen niin teeskentelemättömän hämmästyneen katseen, että rouva punastui päähineensä siipiin saakka ja pujahti puotiinsa. Mökkiläinen epäröi, pysähtyisikö. Tutut käänsivät katseensa toisaalle päästäksensä puheisiin joutumasta.
»Lapsen kuoleman!» Sanat olivat tulikirjaimina Louarnin edessä. Lapsiko kuollut? Tietenkin tarkoittivat he parisilaista ylhäisön lasta, jonka vaalijaksi Donatienneä oli tahdottu. Miksi ei Donatienne ollut siitä kirjoittanut? Ja miksi hän ei palannut kotiin, jos lapsi todellakin oli kuollut? Oliko hän kuullut oikein? Tai olisiko lapsi kuollut vallan äsken ja Donatienne siis nyt ollut kotimatkalla? Mutta miksi oli leipurin rouva nimittänyt häntä »mies paraksi»? Leipurittaren sanat olivat ainakin lähinnä totuutta. Niin, lapsi oli kuollut äskettäin. Donatienne oli ollut lapsen vuoksi vallan suunniltaan eikä voinut kirjoittaa. Ehkäpä hän oli pelännyt miehensä moitteitakin ja kirjoittanutkin muille. Moitteitako?! Oi, hän ei Donatienneä moittisi! Tiesihän hän, että Donatienne oli vaalinut lasta parhaan kykynsä mukaan. Epäilemättä tahtoi Donatienne itse kertoa onnettomuudesta sekä selittää, ettei syy ollut hänen. Kenties oli hän jo lähettänytkin tiedon tulostaan, kirjeen tai — oli hän itse kotimatkalla. Lapsi kuollut! Lapsi kuollut!
Monet mahdollisuudet myllersivät Louarnin mielikuvituksessa. Hän hylkäsi kuitenkin ne kaikki, osittain siksi, että ne sysäsivät syyn Donatiennen harteille, osittain oivaltaessaan miesten karttelevista katseista onnettomuutta. Lapsi on kuollut!
Postiluukulle kolkuttaessaan oli hän niin kalpea, että postia hoitava neiti tiedusti:
»Onko teille tapahtunut mitään onnettomuutta, Louarn?»
»Vain ryöstökirjoitus.»
»Oh, siitä selviytyy helposti. Minunkin isältäni kirjoitettiin kerran kaikki, mutta hän hankki hyviä ansioita jälkeenpäin. Älkää ottako sitä kovin synkältä kannalta.»
Mikään maailman mahti ei olisi saanut Louarnia ilmaisemaan kamalia aavistuksiaan. Hän pälyili luukusta neitiä. Tämä oli tyyni ja ystävällinen. Louarnia lohdutti, ettei neidin kasvoista kuvastunut pilkan piirtoakaan, kun hän kirjoitti hänen sähkösanomansa:
»Ros Grignonissa on kirjoitettu kaikki ja myödään. Lähetä rahaa ja tietoja. Jean.»
Louarn luki sanoman ja maksoi sen, mutta jäi pälyilemään neitiä.