» Kyllä.»
Lapsi ei käsittänyt kyllin kysymystä, eikä vastaustansakaan. Se oli kuusivuotiaan käsityskannalle liikaa. Hymy häipyi hänen kasvoistaan kuitenkin pian. Ajatuksen ja levottoman kysymyksen voi lukea hänen avoimesta silmäparistaan:
»Entäs sitten?» uteli hän. »Palaammeko me sitten Ros Grignoniin?»
»Emme, pienoiseni.»
Pikku kasvot synkkenivät.
»Menemmekö me sensijaan tapaamaan äitiä?»
»Mahdollisesti.»
»Parisiinko?»
Louarn kääntyi voidakseen vastata.
»Voihan sekin olla mahdollista — joskus, lapseni.»