»Sen uskon», vastasi emäntä.
»Meillä on lapsia, jos minkä nimisiä — Marie, Julie, Hortense, Pierre,
Constant, Leonard ja mitä kaikkia lienevätkin.»
Mies alkoi nauraa ja puhallella kuppiinsa.
»Ajatelkaa! Minä tunnen Joel nimisenkin poikasen.» Hän nauroi taas.
Nainen oli ponnahtanut samassa seisoalleen. Sukankudin kädessään riensi hän kiiluvin katsein miehen luo. Pirteä, tummapukuinen pikku nainen ei ollut enää väsähtäneen näköinen. Hänen vielä eloisat, silmien seutuvilta hieman kurtistuneet kasvonsa olivat lehahtaneet punaisiksi.
»Mitä te sanoitte?» kysäisi hän.
Mies koki kaalimaista sukankudinta kantavaa, käskevään eleeseen ojentunutta kättä, mutta nainen vetäisi sen kärsimättömästi pois.
»Antakaa olla!»
»Älkää suuttuko, en tahtonut teitä loukata! — Niin, olenpa todellakin tavannut Joel nimisen poikasen.»
»Vanhanko?»