Hänen kätensä vapisi muurarin käsivarrella.
»Hänellä oli pikku siskokin, eikö totta?»
»Pikemmin suuri, miellyttävä, hieman teidän näköisenne —»
»Suuriko?»
»Niin. Sisaren kauniit silmät kimaltelivat kuin vesi.»
»Naemi», lausui Donatienne. Hänen äänessään oli uneksiva väre, vallan kuin olisi hän nähnyt Naemin edessään. »Oliko lapsukaisia muitakin?»
»Näin vielä muutaman pienokaisen.»
»Tytön?»
»Ei, pojan. Hänellä oli polvihousut. Sen muistan varmasti.»
Donatiennen kasvoissa vaihtui ilme.