»En.»
»Etkö kuule puhetta?»
»En.»
»En maksanut pääsylippuasi hapanta naamaa nähdäkseni. Mitä haluat sitten?»
Lähellä istuva nuori äiti oli kuullut heidän kiistansa. Hän hyväili lastansa ja liekutti häntä pehmoisin liikkein sylissään. Sitten hän näki hansikoidun käsiparin epäröiden ja hapuillen ojentautuvan lastansa kohden ja ääneen pyytävän:
»Antaisitteko hänet hetkiseksi polvelleni?»
»Haluttaisiko teitä?»
»Se tekisi minulle hyvää; itselläni ei ole enää ainoatakaan —»
Donatienne oli kalpea. Nuori nainen huomasi hänen puhuvan totta ja sääli häntä.
»Joudut naurunalaiseksi, Donatienne!» lausui Bastien Laray.