»Panin ensin pesun kuivamaan», vastasi Naemi.
»Ensin! Ensin tulee isäsi tuokiossa kotiin ja minä sanon hänelle, että sinä olet tyhjäntoimittaja kakara.»
Lucienne toi säkillisen kivihiiliä ja korillisen äsken silitettyjä päähineitä. Viimeisenä vääntäysi Baptiste, kuoriskellen lasisirpaleella pajunoksaa.
»Äiti», lausui Lucienne, »kivihiilet ovat tässä. Mutta anna nyt Naemin tehdä jotakin. Nyt on hänen vuoronsa.»
»Louarnska» viittasi vajaan, jossa perunavarastoa säilytettiin ja ärjäisi:
»Suoriudu, laiskuri, ja laita liemi kuntoon!»
Naemi oli sillä kertaa loukkaantuneempi kuin koskaan ennen. Sydämensä syvimmässä oli hänellä vakuutus, ettei todellinen äiti olisi milloinkaan puhunut eikä menetellyt kuin tuo nainen. Sen sijaan, että olisi tuokiossa totellut, hän riisui esiliinansa ja vastasi:
»Sen voitte itse tehdä! Haluan muuttaa kuivaa ylleni. Olen likomärkä ja ahertanut enemmän kuin te.»
Toinen oli tummanpunainen kiukusta.
»Kurja epatto, etkö tottele! Sinä hangottelet vastaan! Sinä uhmailet minulle!»