Hän esitti asiansa selvästi, ilmeisellä tyyneydellä, ja hänen kullankarvainen suippopartansa pisti ulospäin kuin nuolenkärki. Mielet vapautuivat hänen hyvin harkitun puheensa tuottamasta jännityksestä ja saatettiin odottaa kiivaita vastauksia, kun salaneuvoksetar Brausig nousi.
Vieraat seurasivat esimerkkiä ja palasivat siniseen salonkiin.
— Sinä olit kauhea! Mitä ajattelit? sanoi Lucienne puoliääneen, kulkiessaan Jeanin rinnalla.
— Sanasi olivat ehkä varomattomat, lisäsi hetkistä myöhemmin rouva
Oberlé, mutta Elsassia puolustit hyvin, ja minä yhdyn sinuun.
Salaneuvos kumartui jo joka suunnalle ja kuiskasi Finckenin, Farnowin,
herra Rosenblattin, professori Knäpplen, molempain yksityisdosenttien,
Jeanin ja elsassilaisten taiteilijain korvaan seuraavan lauseen:
»Tehkää hyvin ja tulkaa kanssani tupakkahuoneeseen!»
Tupakkahuone oli toinen salonki, jota lasiseinä erotti ensimmäisestä.
Pian olivat herra Brausigin vieraat siellä koolla. Tuotiin sikaareja ja olutta. Savukiehkurat nousivat ilmaan ja hälvenivät kattoon. Toiset vieraista kerääntyivät herra Rosenblattin ympärille; toisena keskuksena oli professori von Fincken. Kovat äänet tuntuivat kiisteleviltä ja kuitenkin siellä ainoastaan selviteltiin vaivalloisesti yksinkertaisia asioita.
Vain kahdella herralla oli vakava puheenaihe, eivätkä he pitäneet suurta melua. Ne olivat Jean Oberlé ja Farnow. Tuskin oli jälkimäinen sytyttänyt sikaarinsa, kun hän koskettaen Jeanin käsivartta, lausui:
— Haluaisin puhella kanssanne, ja yksityisesti.
Ja ollakseen vapaammat asettuivat nuoret miehet suunnattoman suuren uunin luo, vastapäätä salongin oviaukkoa, sillä välin kuin muut tupakoitsijat, herra Rosenblattin ja herra von Finckenin ympärille ryhmistyneinä, istuivat ikkunasyvennyksessä.