— Olitte kiihkeä tänä iltana, rakas ystävä, sanoi Farnow ylpeällä kohteliaisuudella, jota usein tuli hänessä ilmi; monta kertaa olin kiusauksessa vastata teille, mutta pidin parempana odottaa. Te hieman kohdistitte puheenne minuun?
— Paljonkin teihin. Tahdoin sanoa suoraan teille, mikä olen, ja ilmottaa sen teille todistajain läsnäollessa, jotta siinä tapauksessa, että te pysytte aikeissanne, olisi varmaa, ett'en minä ainakaan ole niihin suostunut enkä teitä avustanut, ja ett'ei minulla ole mitään tekemistä ajattelemanne avioliiton kanssa. En voi asettua isäni tahtoa vastaan, mutta en tahdo, että voitaisiin sekottaa toisiinsa isäni mielipiteitä ja omiani.
— Ymmärsin jotain siihen suuntaan… Tiedätte varmaan, että olen nähnyt sisarenne seuroissa ja rakastan häntä?
— Tiedän sen.
— Eikö teillä ole muuta vastausta antaa?
Veri kohosi saksalaisen poskiin.
— Selvittäkää kantanne nopeasti, hän sanoi. Olen hienosta aatelisperheestä, myönnättekö sen?
— Myönnän.
— Tunnustatteko, että naiselle on saksalaisen upseerin kosinta kunniaksi?
— Kaikille muille paitsi elsassittarelle. Mutta me elsassilaiset emme ole kuten muut, joskaan te ette tuota tunnetta käsitä. Kunnioitan teitä suuresti, Farnow. Mutta avioliittonne sisareni kanssa olisi julma isku kolmelle meidän kodissa. Minulle ensi sijassa.