* * * * *
Myöhään yöllä toivat landoo-vaunut Alsheimia kohden kolmea matkustajaa, jotka oli noudettu Molsheimin asemalta. Tietä oli vielä pitkältä. Pian nukahti Lucienne vaunujen kolkkaan.
Äiti, joka siihen asti oli ollut milt'ei vaiti, kumartui silloin poikansa puoleen, ja osottaen tuota kaunista olentoa, joka levollisena lepäsi unen helmoissa, hän kysyi:
— Tiesitkö sinä?
— Tiesin.
— Minä aavistin… Ei minulle tarvitse paljoa sanoa. Näin tytön katselevan häntä… Oi, Jean, koetus, josta toivoin säästyväni!… Sen pelostahan olen niin paljon, paljon sietänyt!… Sinä enää olet minulla, Jean… Mutta sinä jäätkin minulle!
Ja hän sulki poikansa lujasti syliinsä.
XI.
EPÄTIETOISUUDESSA.
Niinkuin tuskin koskaan meidän luulojemme mukaisesti käy, niin ei myöskään herra von Kassewitz tullut Alsheimiin Farnowin ilmottamana päivänä. Kesäkuun lopulla, jolloin tuo ylhäinen virkamies terveysmatkaltaan palattuaan valmistautui lähtemään Luciennen kättä anomaan, sai hän kirjeellisen pyynnön siirtää käyntinsä. Philippe Oberlén tila oli äkkiä huonontunut.