— No, sitten ilmotan asiasta.
Samana iltana kirjotti Jean Heidenbruchiin, jonne hän ei voinut lähteä:
»Eno, vieraan tulo on nyt varma. Isä ei salaa sitä, ei edes palvelijoilta. Hän tahtoo nähtävästi, että huhu sisareni naimisliitosta leviäisi. Jos siis näinä päivinä kuulette jonkun alsheimilaisen lausuvan ilmi suruansa tai suuttumustaan meidän tähtemme, niin silloin, rakas eno, menkää kuulustamaan, tokko unelmallani vielä on elämisen oikeutta. Sanokaa, että Philippe Oberlén pojanpoika rakastaa Odilea».
XII.
HUMALANKORJUU.
Pyhän Odilian juurelle, hiukan viinitarhojen alapuolelle, syvään hiekkamaahan, johon oli sekaantunut vuoristosta lentänyttä lehtiruhkaa, olivat herra Bastian sekä muut Alsheimin tilanomistajat ja arentimiehet pystyttäneet humalistonsa. Nyt oli se aika käsissä, jolloin kukissa on runsaimmin tuoksuavaa humalapölyä, tuo lyhyt aika, josta on niin vaikea pitää vaaria.
Siksi pistäysivätkin humalanviljelijät usein humalistoissansa. Kaupanhierojia kuljeskeli kylissä. Ostajain ja myyjäin kuultiin keskenään kiistelevän, vertaillen toisiinsa Würtembergin, Badenin suuriherttuakunnan, Böömin ja Elsassin humaloita. Sanomalehdet alkoivat levittää tietoja kuuluisimpain viljelyspaikkain, Hallertaun, Spaltin ja Woluzachin ensi hinnoista.
Eräs müncheniläinen juutalainen oli tullut herra Bastianin luo muutamana sunnuntaina, elokuun 26:ntena, ja sanonut:
— Würtembergissä näyttää lupaavalta ja Badenissa saadaan hyvä sato; meidän puolessamme, tuolla Spaltissa, Baijerissa, maksamme humaloista satakuusikymmentä frangia viidestäkymmenestä kilosta, koska humalat siellä ovat rikkaita lupuliinista kuin rypäle mehusta. Täälläpäin on kuivuus vahingottanut. Voin kuitenkin tarjota teille satakaksikymmentä frangia sillä ehdolla, että heti korjaatte humalanne. Ne ovat valmiit.
Herra Bastian oli myöntynyt ja kutsunut humalan noukkijattaria kokoon päiväpalkkalaisikseen elokuun 28:nneksi. Samana päivänä oli kreivi von Kassewitzin määrä tulla Joseph Oberlén luo.