Mutta ensin täytyi tiedustella, ennenkuin rupeaisi kovin innokkaaksi. Se ei ollutkaan vaikeaa. Balayeurs-katu oli vastapäätä porttia. Hamm pyyhki sormensa päillä tomua sinisestä takistaan, kulki viistoon kasarmin porttia kohden ja läksi Jeanin emännän luo, suureen taloon vasemmalla, jossa oli vihreät akkunaluukut.
Vastaukseksi sai hän:
— Läksi ennen kahtatoista vaunuissa, matkalaukku kerällään.
— Minkä osotteen hän antoi?
— Mésange-katu.
— Eikö mitään numeroa?
— En ainakaan kuullut. En tiedä sitä.
Epäilys varmistui Hammin mielessä. Aliupseerin ei enää käynyt epäröiminen. Hän juoksi kapteenin luo, joka asui uudessa kaupunginosassa, aina Herderinkadun varrella.
Kapteeni ei ollut kotona.
Pettyneenä, kuumissaan matkasta, jonka oli tehnyt, palasi Hamm kasarmin kohdalle ja läksi suorinta tietä yliopiston puutarhani läpi; sillä hän tuumi, että siellä, aivan lähellä, Germanian taloryhmän takana, Grandidier-kadun varrella, asui luutnantti Farnow. Tämä ei kuulunut toiseen skvadroonaan. Mutta Hamm tiesi upseerin kihlauksesta. Siitä oli puhuttu aliupseerien kesken. Hän nousi säännöllisistä, ulkonevista kivilohkareista rakennetun komean talon ensi kerrokseen. Palvelija, jolta hän kysyi, vastasi: