— Entä Minières'in laakso?
— Autio näöltään, ystäväni. Ei ketään kummallakaan tiellä, ei liioin niityillä kylän ympärillä. Metsänvartijakin on varmaan mennyt kotiin aterialle, sillä savu nousee hänen talonsa piipusta… Onko sinulla rohkeutta, lapseni?
— Jos he ajavat meitä takaa, niin saattepa nähdä!
— Sitä he eivät tee. Mutta hetki on käsissä, lapseni…
Pienen väliajan kuluttua, jolloin oli kuuntelevinaan, hän lisäsi:
— Kapua tänne, jotta saamme tehdä sotasuunnitelmamme.
Kun Jeanin pää oli Ulrich enon olan tasalla, siirsi tämä risuja syrjään ja länteen päin kääntyneenä virkkoi:
— Näetkö tuolla alhaalla Minières'in kylän?
— Näen.
— Yöstä ja sumusta huolimatta voit arvata, että sen toisella puolen vuoristo kasvaa osaksi kuusia, osaksi tammia.