— Minä pyydänkin vain suvaitsevaisuutta ja huomaavaisuutta heitä, se on, meitä kohtaan, jotka olemme tekemisissä heidän kanssaan. Sinä olet ollut kymmenen vuotta Saksassa, menettelet vain täällä samoin kuin siellä: ethän esimerkiksi mene pois huoneesta, kun joku heikäläisistä tulee meille?
— Epäilemättä en. Mutta katsos, Lucienne, vaikka menettelen toisin kuin äiti, koska saamani kasvatuksen kautta voin sietää sellaista, mikä hänestä on inhottavaa, en kuitenkaan voi häntä soimata. Minusta hänellä on liikuttavia syitä olla sellainen, kuin hän on.
— Liikuttavia?
— Niin.
— Minusta ne ovat järjettömiä.
Jeanin vihreät ja Luciennen vielä helakamman vihreät silmät katsahtivat kysyvästi toisiinsa. Vakavina mittailivat molemmat nuoret toisiaan, kasvoissa hämmästynyt, uhkamielinen ilme ja ajattelivat: »Onko tuo sama tyttö, jonka äsken näin niin hymyilevänä ja hellänä? — Tuo velikö minua vastustaa, joka on saanut saman kasvatuksen ja jonka tulisi antaa minulle myöten, vaikkapa, vaan siksi, että minä olen nuori ja hän niin onnellinen minut jälleen tavatessaan.» Lucienne oli tyytymätön. Tässä ensi kohtaamisessa törmäsivät, vastakkain Luciennen isältä perimä kiihkeys ja Jeanin taipumaton tahto, joka oli äidin lahja pojalle. Lucienne keskeytti äänettömyyden. Hän kääntyi eteenpäin kulkemaan ja, sanoi päätään puistellen:
Kyllä minä ymmärrän, että sinä luulet löytäväsi äidissä uskotun, ystävän, jolle voi avata koko sydämensä. Hän ansaitsee kaikkea kunnioitusta, rakkahani. Mutta sittenkin erehdyt. Olen sitä koettanut. Hän on tai kuvittelee olevansa ylen onneton. Kaiken, mitä hänelle sanoo, hän heti vetää esiin todistuskappaleena omissa riidoissaan. Jos sinä esimerkiksi tahtoisit naida saksalaisen…
— Ei, voi ei!
— Otaksutaan niin… Silloin menisi äiti alituisesti isän luo, sanoen: »Tämä on kauheaa! Se on sinun syysi, sinun!» Ja jos tahtoisit naida elsassittaren, niin äiti käyttäisi sitä hyödykseen ja sanoisi: »Hän on minun puolellani, sinua vastaan, sinua, sinua!» Ei, rakkahin, oikea uskottusi Alsheimissa on Lucienne.
Hän tarttui Jeanin käteen ja käynnissään pysähtymättä kohotti häneen nuoruutta ja elämää hehkuvat kasvonsa.