Näin lausui herra Oberlé varmuudella, kuin mies, jonka täytyy, kuten talonpojan, tietää ottaa ajasta vaari ja joka sen myös osaa. Ennenkuin ryhtyi puheisiin, hän oli laadittanut kaikista talon metsistä, joita oli ostettu joko Saksan valtiolta, kunnilta tai yksityisiltä, luettelon erikoistietoineen metsäin asemasta vuoristossa, ja tämän luettelon antoi hän Jeanille. Hakkuupaikkoja oli tusinan verran hajallaan pitkin Vogeeseja aina Bruchen laaksosta pohjoisessa Schluchtiin saakka.

Seuraavana aamuna pani Jean laukkuunsa hiukan liinavaatteita ja varakengät. Kenellekään aikomustaan ilmottamatta kiiruhti hän vuoristoon ja kulki Heidenbruchiin.

Neliskulmainen talo vihreine ikkunaluukkuineen, niitty ja metsä, joka ympäröi aukiota joka puolelta, savusivat, kuin jos olisi tulipalo vasta raivonnut yli kanervikkojen ja ruohon, jättäen vain kuuset ja tammet koskematta. Maasta näytti kohoavan pitkiä sumuvöitä; ne venyivät ja itse haihtuen yhtyivät matalaan pilveen, joka laaksosta päin leijaili rinnettä ylös kohti Pyhän Odilian näkymätöntä luostaria. Kosteus tunkeusi aina metsän sydämeen saakka. Sitä oli kaikkialla. Vesipisaroita helmeili kuusenneulasten kärjissä; ne vierivät kierteissä tammien paljasta runkoa myöten, kiillottivat piikiviä, turvuttivat sammalta ja maan läpi kulkien tai pitkin kuivuneita lehtiä valuen riensivät paisuttamaan puroja, joiden heleä lorina lauleli kaikkialla, kuin talven vaikenematon sirkka.

Jean kulki vihreäksi maalatun lankkuaidan puoliväliin, joka ympäröi Heidenbruchia, meni sisään ristikkoportista ja huusi iloisesti päin rakennusta ja sumun vuoksi suljettuja ikkunoita:

Ulrich eno!

Ikkunaruutujen taa ilmestyi leuan alle kiinnitetty myssy, jollaisia elsassilais-naiset pitävät säästääkseen suuria mustia nauhojaan, ja myssyn alta hymyilivät vanhan ystävän kasvot.

— Lise, menkää ilmottamaan enolle!

Tällä kertaa aukeni viimeinen ikkuna vasemmalla, ja luukkujen väliltä, jotka oli heitetty valkoista seinää vasten, näkyi Ulrich Biehlerin hienot kasvot tähystäjäsilmineen ja suippopartoineen.

— Eno, minun tulee käydä kahtatoista hakkuupaikkaa tarkastamassa. Tänä aamuna alkaa retkeni, ja tulen pyytämään teitä toverikseni täksi päiväksi, huomiseksi, koko ajaksi.

— Kaksitoista matkaa metsissä, vastasi eno, joka ristissä käsivarsin nojasi ikkunalautaan, sepä sopiva loppu paastonajalle! Toivotan sinulle onnea toimeesi!