— Huvittaisiko se teitä? Oletteko tuolta vuoren toiselta puolen?
— Olen.
— Ette liene ainakaan preussiläinen?
— En, olen elsassilainen.
Mies naurahti lyhyeen ja sanoi:
— Se on jo parempaa, se!
Mutta jatkamatta keskustelua ja aivan kuin olisi unohtanut kysymyksensä, tarkasteli Jean lakkaamatta köyhää ranskalaista tullintiestä, hänen kasvojaan, hänen pukuaan, painaakseen ne syvälle mieleensä. Tullimiestä näytti tämä uteliaisuus huvittavan, ja hän sanoi nauraen:
— Jos haluatte näköalaa, niin seuratkaa vaan minua. Minä tiedän yhden, jonka hallitus tarjoo minulle näytettäväksi palkkaani lisätäkseen!
Katsahtaen nopeasti toistensa silmiin alkoivat molemmat nauraa, mutta paljoa vähemmän tullimiehen sanoille kuin jonkunlaisesta myötätuntoisuudesta toisiaan kohtaan.
— Meillä ei ole aikaa hukattavana, sanoi päällysmies, aurinko menee mailleen.