Pudistaen päätään ja heittäen hiljeneviin metsiin hellän katseen, hän sanoi:
— Katsokaas, kun on täältä päin kotoisin, niin voihan tosin tulla omaansakin moitittua, mutta emme me muuallakaan viihdy. Te olette vieras tässä maassa, herra, ja kuitenkin, nähdessään teidät, voisi väittää teidän tänne kuuluvan.
Jean tunsi punastuvansa. Hänen kurkkuaan kuristi. Hänen oli mahdoton vastata.
Mies, joka pelkäsi sanoneensa liikoja, virkkoi:
— Antakaa anteeksi, herra: eihän sitä tiedä, kenen kanssa on tekemisissä, ja parempi kai olisi vaieta noista asioista… Minun täytyy jatkaa kiertokulkuani ja mennä alas jälleen…
Hän aikoi tervehtiä sotilastapaan. Jean tarttui hänen käteensä ja puristi sitä.
— Ette ole erehtynyt, ystäväni, hän sanoi.
Sitten, kaivellen taskuaan, haluten, että tuo mies muistaisi häntä hiukan kauemmin kuin jotain toista matkailijaa, hän ojensi sikaarikotelonsa:
— Tehkää niin hyvin, ottakaa sikaari!
Ja sitten, lapsellisen ilon valtaamana, hän pudisti kotelon koko sisällyksen tullimiehen ojennettuun käteen.