Pian ei penkereellä ollut jäljellä kuin kolme henkeä. Muut olivat lähteneet saatuaan purkaa elsassilaissydämensä salaisuuden.
Nähdessään edessänsä molemmat nuoret vieretysten ja Odilen pään aivan lähellä Jeanin olkaa, vanha pappi kysäsi:
— Kihlatutko?
— No niin, vastasi Jean, toivokaa, että siitä totta tulisi!
— Minä toivon sitä. Te puhuitte äsken hyvin. Jumala teille onnea antakoon! Toivon, että te, jotka olette nuoret, saatte jälleen nähdä ranskalaisen Elsassin.
Hän poistui.
— Hyvästi, sanoi Odile nopeasti. Jää hyvästi, Jean!
Tyttö ojensi kätensä ja lähti taakseen katsahtamatta. Jean jäi penkereen muurin luo.
Yölintuja: huuhkaajia, merikotkia ja pöllöjä laskeusi metsiköstä metsikköön, yhteen ääneen kirkuen. Neljännestunnin ajan, jolloin ne pitkin lentovälein suorittivat matkansa, kajahtelivat vuorenrinteet niiden huhuiluista. Sitten tuli syvä hiljaisuus. Rauha levisi viimeinkin, täynnä uinuvain metsäin tuoksua.