Jutellessaan tarkastivat nuoret miehet toisiaan uteliaina, kuten kaksi ihmistä ainakin, jotka koettavat selvitellä heille tuntemattomien vuosien tulosta: Minkälaista on hänen elämänsä ollut? Mitä ajattelee hän minusta? Voinko häneen luottaa?
— Näyttää siltä, alkoi Farnow uudelleen, kuin olisitte äskettäin palannut kotiin?
— Niin, tulin helmikuun lopulla.
— Ihmiset ovat minulle vakuuttaneet, että lokakuun ensimmäisenä astutte vapaaehtoisena husaarirykmenttiin?
— He ovat oikeassa.
— Joko tiedätte, että minulla oli kunnia tavata isäänne seuroissa viime talvena? Esitytin itseni hänelle…
— Anteeksi, olen niin vasta tullut…
Keskustelu kävi tällä erää laimeasti Carolis'in salissa, ja Jean huomasi, että molemmat sinitakkiset sotilaat kääntyivät häneen päin: kapteeni ja kommendantti tutkivat tulevan vapaaehtoisen kasvoja. He lopettivat juuri viiniään, jota heille oli tuotu »bordeauxlaisen» tapaan korkatussa pullossa.
— Olisi hauska olla kanssanne kauemmin, sanoi Farnow alentaen ääntään.
Mutta minä toivon, että vielä voimme tavata toisemme.
— Tunnetteko Alsheimin?