— On, omalla tavallaan, vaan ei meidän tavallamme.
— Hän on urhea, jalo!
—- Sotilaallinen pikemmin, rakkahani, se on heidän jaloutensa. Heillä ei ole ollut aikaa hankkia sittemmin muunlaista… Vähäpätöinen asia, muutoin. En ole väittelytuulella… Kärsimyksen! ovat liian suuret… Tahdon vain sanoa, että kosintani hyljätään, — aavistan sen, olen varma siitä, — ja että herra von Farnow ei voi ymmärtää miksi, ja että joskin hän sen käsittäisi, hän ei sittenkään peräytyisi eikä ajattelisi uhrautua… Tällä en parjaa häntä; minä vain näen hänen lävitseen.
He kulkivat päivän helteisessä paisteessa, siitä nauttimatta, nuorten viljapeltojen välillä, joiden pitkät sarat turhaan hymyilivät heidän ympärillään. Raatajat tasangolla kadehtivat heitä nähdessään heidän noin kävelevän vierekkäin. Lucienne ei voinut kieltää, että Jeanin aavistuksessa oli järkeä. Niin, niin sen täytyi olla, mikäli hän itse tunsi herra von Farnowia ja Bastianeja. Jokaisessa muussa tapauksessa hän olisi surkutellut veljeään, mutta nyt voitti oma etu säälin. Hän tunsi jonkunlaista iloa, kun kuuli Jeanin kertovan pelkojaan. Hän sai kuin rohkeutta heittää jalomielisyyden ajatukset, koska hän tunsi, että Jean oli levoton. Ja voimatta häntä surkutella, lähestyi hän häntä kumminkin ja kertoi omasta itsestänsä.
— Jos olisimme eläneet kauemmin yhdessä, Jean, olisit tuntenut ajatukseni avioliitosta ja nyt olisin vähemmän hämmästyttänyt sinua… Olen tehnyt lupauksen mennä vain rikkaalle. En tahdo huolehtia huomispäivästä, tahdon tuntea itseni turvalliseksi ja hallita…
— Ehto on täytetty, sanoi Jean katkerasti. Farnow omistaa laajat tilukset Silesiassa. Mutta hän on samalla luutnantti yhdeksännessä reiniläisessä husaarirykmentissä!
— Entä sitten?
— Upseeri armeijassa, jota vastaan isäsi on taistellut, enosi on taistellut, ja vieläpä kaikki sukulaisesi, kaikki, jotka olivat kyllin vanhoja aseita kantamaan.
— Niin kyllä… Ja minäkään, ystäväni, en olisi parempaa halunnut kuin tulla elsassilaisen puolisoksi. Ehkäpä olen sitä salaa toivonut… Mutta en ole saanut, mitä halusin. Melkein kaikki, joilla oli nimi, omaisuutta ja vaikuttava asema, valitsivat Ranskan… se on: jättivät Elsassin sodan päätyttyä. Sitä nimitettiin isänmaallisuudeksi… Sanat kelpaavat tosiaankin kaikkiin tarkotuksiin. Keitä on jäänyt? Helposti voit laskea ne elsassilaiset nuoret miehet, jotka ovat rikkaista perheistä ja olisivat voineet ajatella naida Lucienne Oberlén…
Kiihtyen jatkoi hän: