Clyde katsoi maahan. "Päähäni pälkähti eräs sukkela juoni, joka onnistui mainiosti, ja minulla on niihin täysi omistusoikeus. En varastanut niitä, eikähän sinun tarvitse tietää mitään. Sentähden vaihdoin maksuosoituksenkin."
"Suo anteeksi", sanoi Boyd; "tarkoitukseni ei ollut udella asioitasi. Olen iloinen saadessani rahat, enkä välitä rahtuakaan, mistä ne ovat kotoisin, ja antaisin sinulle anteeksi, vaikka olisit varastanutkin ne." Hän alkoi kiireesti pukeutua. "Olet hyväntekijämme, Alton, ja voit tulla mukanamme Kalvikiin, jossa saat poimia kukkia, soittaa mandoliinia tahi tehdä mitä milloinkin haluat. Sähkötän heti Seattlen pankkiin, ja huomenna lähdemme."
"Ei käy päinsä. En ehdi saada puvustoani valmiiksi."
"Puvustoa — mitä joutavia! Seattlessa voit hankkia kaikki, mitä tarvitset."
"Minun täytyy saada puvustoni mukaan", vältti Clyde. "En tule ilman toimeen."
"Viivymme Georgen kanssa Seattlessa monta viikkoa, niin että voithan tulla sinne myöhemmin."
"Ei, sir! Tänne en jää, sillä yksinäni toimetonna vetelehtiessäni voisin pian muuttaa mieleni. Pakotan räätälini työskentelemään koko yön, mikä tekee sille kuvatukselle vain hyvää. Mutta tässä on jo kiire", ja hän syöksyi huoneesta kuin nuoli.
Boyd Emersonille riitti puuhaa koko päiväksi, mutta hänellä ei ollut aikaa ajatella lepoa, ei edes silloin, kun hän iltapäivällä muutti pukua mennäkseen Waylandille. Hän oli ilmoittanut tulevansa tuntia ennen päivällistä saadakseen olla Mildredin kanssa hetkisen kahdenkesken, mutta kiihkossaan saada ilmoittaa tälle iloiset uutisensa hän oli perillä jo aikaisemmin. Mildred ei antanut hänen kuitenkaan odottaa, ja kun hän ilmestyi, sieppasi Boyd hänet riemastuksissaan melkein lattiasta koholle.
"Kaikki hyvin, tyttöseni; olen vihdoinkin onnistunut."
"Näen sen kasvoistasikin. Olen niin iloinen."