"Ah, oletteko alaskalaisia, herra Emerson?" huudahti Marsh.
"Hän on niin kiintynyt tuohon maahan", sanoi Mildred, "että hän palaa sinne jo huomenna."
Marshin tarkastelevassa katseessa kuvastui nyt mitä vilkkain mielenkiinto, ja Boyd oli varma, että mies epäili tuon hotellissa sattuneen välikohtauksen perusteella Ison-Georgen ilmestymisen Chicagoon olevan jossakin yhteydessä hänen kanssaan. Nyt vasta selvisi hänelle tuon kohtauksen merkitys koko laajuudessaan, ja ensi hämmästyksestään toinnuttuaan käsitti hän, ettei tuo mies ollut vain hänen kilpailijansa rakkaudessa, vaan myös mitä suurin uhka hänen yrityksensä koko menestykselle — menestykselle, jonka varassa hänen elämänonnensa oli.
"Kyllä", vastasi hän varovasti. "Alaskalainen, jolla ei ole ollut onnea, mutta joka ei ole silti menettänyt rohkeuttaan."
"Missä tarkoituksessa oleskelette siellä?"
"Kultaa kaivamassa."
"Vai niin", oli välinpitämätön vastaus. Marsh kääntyi herra Waylandiin ja lisäsi: "Kaikilla kullankaivajilla on samat kokemukset. Tuossa maassa on liikemiehenä paljon suuremmat mahdollisuudet kuin kullankaivajilla konsanaan, kuten jo teille sanoin." Ylenkatse, joka piili enemmän äänensävyssä kuin sanoissa, ei jäänyt Mildrediltä huomaamatta, ja hän kiiruhti puolustamaan lemmittyään ollen vähällä aiheuttaa onnettomuuden.
"Boydilla onkin nyt tiedossaan jotakin paljon parempaa kuin kullankaivaminen. Puhelimme siitä kun —"
"Kun keskeytitte meidät", huudahti Emerson melkein suunniltaan säikähdyksestä. "En ehtinyt selittää yritykseni laatua."
Tyttö oli huudahtaa hämmästyksestä, mutta Emersonin paljonsanova katse pakotti hänet vaikenemaan. "Olen sangen tuhma noihin asioihin nähden, enkä olisi ymmärtänyt selostuksesta varmastikaan rahtuakaan", sanoi hän sitten hymyillen. Hän tunsi olevansa vaarallisella alueella ja kääntyi isänsä puoleen saadakseen puheenaiheen muuttumaan: "En odottanut sinua näin aikaisin."