"Yrityksemme täydellinen selostus, mutta naurettavasti vääristeltynä ja liioiteltuna. Väitetään, että olen perustanut uuden säilykeyhtiön nujertaakseni trustin. Georgen ja Marshin välinen vihamielisyys kuvataan tarkalleen ja että me molemmat olemme kaikessa hiljaisuudessa valmistautuneet tuhoamaan Marshin. Hyvä Jumala! Tämähän voi vaikuttaa sen, että pankki kieltää meiltä luoton ja koko suunnitelmamme raukeaa."
"Minä en ole lörpötellyt."
"Mutta koko tyyli ja kertomatapa viittaavat teihin", selitti Boyd harmistuneesti. "Alton vannoo, ettei hän tiedä tästä mitään, joten teidän on aivan turhaa pyrkiä pakoon. Sepustuksessa on niin paljon totta, että sen kirjoittajan on täytynyt haastatella jotakin, joka on asioistamme perillä."
"Niin?"
"Tehtyä ei enää tekemättömäksi saa, mutta minun täytyy saada tietää, kuka on syyllinen." Kun toinen vain tuijotti häneen uteliaasti sanaakaan virkkamatta, ärjäisi hän: "Miksi ette voi tunnustaa?"
Ensi kerran heidän tuttavuutensa aikana näytti "sormeton" Fraser nolostuvan niin, ettei hän kyennyt vastaamaan, Emersonin voimatta kuitenkaan sanoa, johtuiko se häpeän tunteesta vai jostakin muusta. Seikkailijan luonne oli niin kiero, että oli useimmiten aivan mahdotonta tietää, mitä tämän mielessä kulloinkin liikkui, ja hänen huomautuksiensa sisintä ajatusta oli sangen vaikea saada selville.
Nytkin hän murahti otsa rynkästi rypyssä: "Teille annan kaikki anteeksi", ja painautui takaisin vuoteeseen kasvot mielenosoituksellisesti seinään päin, välittämättä katsahtaakaan ovelle, kun Boyd syöksähti huoneesta siinä varmassa vakaumuksessa, että Fraser oli kaikkeen syypää.
Koko sen päivän odotteli Boyd pelko mielessä jotakin tiedonantoa Hilliardilta, mutta ilta tuli eikä mitään kuulunut, ja kun useampia päiviä kului mitään tapahtumatta, uskalsi hän hengittää hiukan keveämmin. Hän oli jo alkanut varmistua, ettei tuolla sepustuksella ollut ollut mitään merkitystä, kun eräänä iltana tuo peloittava kutsu saapui. Häntä pyydettiin puhelimessa saapumaan pankkiin kello yksitoista seuraavana aamuna.
"Jotakin hullusti", virkkoi hän synkästi Georgelle.
"Eihän sitä vielä tiedä", vastasi kalastaja. "Jos kirjoitus olisi jotenkin vaikuttanut Hilliardiin, olisi hän todennäköisesti käynyt kimppuunne jo seuraavana päivänä."