"Hän on siitä huolimatta ohjaksissa, minkä aion teille tänään todistaa. Olkaa ensiksikin niin hyvä ja kiinnittäkää huomionne tuohon vaatimattoman näköiseen mieheen tuolla, jolla on harmaa puku — ei nyt! Älkää kääntäkö päätänne. Näette hänet muutenkin kadun toisella puolella."
Boyd vilkaisi sinne ja näki erään kapeakasvoisen ja vastenmielisen näköisen mieshenkilön, joka oli kaikesta päättäen myös matkalla Tacomaan lähtevälle laivalle.
"Seuraileeko hän meitä?"
"Näen hänet kaikkialla, mihin menen."
Boydin kasvot synkkenivät ja silmissä leimahti, jolloin Cherry huudahti: "Älkää nyt vain ruvetko jäljittelemään Isoa-Georgea, sillä siinä tapauksessa emme saa enää milloinkaan mitään tietää."
"Vakoilijoita en kärsi."
"Tahdotte siis joutua vankilaan?"
"En suinkaan. Otaksumanne voi ehkä olla oikea, mutta sitä teidän ei tarvitse pelätä, että minut pantaisiin rautoihin jonkun Willis Marshin kätyrin pieksämisestä."
Cherry katsahti häneen tutkivasti ikäänkuin jotakin selitystä etsien ja huomautti sitten hiljaa: "Neiti Wayland lienee teille hyvin rakas?"
Boyd huokaisi syvään ja käänsi hitaasti päätään mitään virkkamatta, ja nähtyään katseen ei tyttö tarvinnutkaan muuta vastausta. Hän sanoi vain: "Toivottavasti hän on niitä aniharvoja, joiden tähden kannattaa kärsiä teidän laillanne, Boyd." Sitten hän ei puhunut enää mitään, mutta hänen sydämensä oli niin sanomattoman raskas.