"Ehkä", vastasi Emerson astellen hermostuneesti edestakaisin. "Kun ajattelen mikä järjettömyys tämän kaiken aiheutti, voisin kuristaa hänet, minkä tekisinkin, ellen olisi itsekin syyllinen." Hän vaikeni ja tuijotti tyttöön näkemättömin katsein. "Odotan romahduksen tapahtumista, ennenkuin menen hotelli Bulleriin neuvottelemaan 'herra Jones'in kanssa New Yorkista'."
"Suunnitteletteko oikein tosissanne sellaista dramaattista loppua?" kysyi tyttö.
"Kun kohtasin teidät ensi kerran Kalvikissa, sanoin, etten kavahtaisi mitään menestyksen saavuttamiseksi. Tarkoitin, mitä sanoin. Ja nyt olen kaikista vastoinkäymisistä aivan suunniltani. Olisin voinut aivan kylmästi nähdä tuon miehen, tuon urkkijan, hukkuvan, koska hän rohkeni asettua tielleni. Voisin mennä Marshin huoneeseen ja hirttää hänet, jos vain tietäisin, että sillä jotakin voittaisin. Niin" — hän ei sallinut tytön puhua — "tiedän olevani väärässä, mutta sille en mitään voi. Olen pusertanut itseni kuiviin. Olen raatanut, hikoillut ja kärsinyt kolme vuotta ja koko ajan olen kiemurrellut kirotun huonon onnen julmassa otteessa. Olen useamman kerran ollut aivan onnistumaisillani, mutta joku pieni seikka, yhtä mitätön kuin tämäkin, on saanut kaikki raukeamaan. Ihmetyttääkö se teitä, että käsitteeni ovat sekaantuneet ja hämärtyneet? — etten enää välitä keinoista eteenpäinpyrkiessäni? Tähän saakka olen ollut rehellinen ja kunniastani arka, mutta nyt on jouduttu siihen kohtaan, etten enää välitä mistään saadakseni sen mitä haluan — tytön, jota kaipaan."
"Olette hermostunut ja liiaksi rasittunut", virkkoi Cherry hiljaa. "Ette tarkoita sitä, mitä puhutte. Tämän yrityksen menestyminen, tehköönpä se teidät miten onnelliseksi hyvänsä, ei ole ihmishengen veroinen; ei edes kärsimystenne arvoinen."
"Ehkäpä ei, teidän kannaltanne katsoen", sanoi Boyd jurosti iskien sitten nyrkkinsä kämmeneensä. "Mikä idiootti olinkaan, kun ryhdyin koko hommaan — ajatellen, että voittaisin aseitta ja apunani vain eräs puolihullu kalastaja ja aivojenpehmenemistä poteva tyhjäntoimittaja —"
"Ja eräs nainen", lisäsi Cherry. "Syyttäkää minua, sillä minähän olen oikeastaan kaiken tämän pahan alku ja juuri."
"Syytän vain itseäni, ja mitä hyvänsä te lienettekin tehnyt, olette vahingoittanut vain yhtä ainoata henkilöä — teitä itseänne."
"Mitä tarkoitatte?" kysyi Cherry ymmällään.
"Olkaamme avomieliset", sanoi Boyd. "On parasta puhua tällaiset asiat kerralla selviksi ja siten päästä niistä. Kaupittelin ystävyyttäni rahasta ja olen nyt puilla paljailla, ja te pelaatte kunniastanne Hilliardin pankkiosoituksia vastaan." Tytön katse pyysi, rukoili ja käski häntä lopettamaan, mutta toinen vain kiihtyi. "Oh, en ole nyt sillä päällä, että puhuisin lempeästi", sanoi hän, lisäten, äänessään pistävän halveksiva sävy: "En uskonut teidän maksavan juuri sitä hintaa kuparikaivoksestanne."
Cherry Malotte kalpeni huulia myöten, ja ääni oli omituisen käheä, kun hän sanoi: "Selvemmin, olkaa niin ystävällinen; en tiedä, mistä puhutte."